Riivo Sinijärv

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Riivo Sinijärv
Riivo Sinijärv vuonna 2010.
Riivo Sinijärv vuonna 2010.
Viron ulkoministeri
Vähin II hallitus
17.4.1995–6.11.1995
Presidentti Lennart Meri
Edeltäjä Jüri Luik
Seuraaja Siim Kallas
Viron sisäministeri
Vähin III hallitus
1.12.1996–17.3.1997
Siimannin hallitus
17.3.1997–29.4.1997
Presidentti Lennart Meri
Edeltäjä Märt Rask
Seuraaja Robert Lepikson
Henkilötiedot
Syntynyt27. toukokuuta 1947 (ikä 77)
Tallinna
Ammatti kemisti/kemian insinööri, poliitikko, diplomaatti, liikemies
Tiedot
Puolue Viron kommunistinen puolue (1987-1989)
Viron kokoomuspuolue (1991-)

Riivo Sinijärv (s. 27. toukokuuta 1947 Tallinna) on virolainen poliitikko, joka on toiminut Viron uuden itsenäisyyden alkuvuosina ulkoministerinä Vähin toisessa hallituksessa ja sen jälkeen sisäministerinä Vähin kolmannessa ja Siimannin hallituksissa. Hallitusaikanaan 1990-luvulla hän kuului Kokoomuspuolueeseen, jota hän oli perustamassa vuonna 1991. Poliittisen ja diplomaattiuran jälkeen hän on toiminut Viron rautateiden varatoimitusjohtajana 2000-luvulla ja sen jälkeen liikemiehenä.[1]

Kemisti ja kemian insinööri Neuvosto-Virossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinijärv opiskeli Tarton valtion yliopistossa ja valmistui kemistiksi vuonna 1969 ja sen jälkeen Tallinnan polyteknisestä instituutista kemian insinööriksi vuonna 1977. Sen jälkeen hän toimi Neuvosto-Virossa tutkijana 1969-1988 Tiedeakamiassa, Kemian instituutissa, Kybernetiikan instituutissa, Kemian ja biologisen fysiikan instituutissa. Vuosina Sinijärv oli perustamassa Kemian ja biologisen fysiikan instituutin tutkimuksen pohjalta Kemotex AE ja Kemotex Bio -yrityksiä, joissa hän myös työskenteli vuosina 1988-1992. Kemotex perustettiin tuottamaan ja valmistamaan erittäin puhtaita biolääkkeitä.[2] Vuonna 1989 hän siirtyi Viron pienyritysten liiton puheenjohtajana.[1]

Poliittinen ja diplomaattiura uudelleenitsenäistyneessä Virossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudelleenitsenäistyneessä Virossa Sinijärv oli perustamassa vuonna 1991 oikeistolaitosta Viron kokoomuspuoluetta. Hän nousi vuonna 1992 valittuun uuden itsenäisyyden ensimmäiseen riigikoguun, jossa hän toimi ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajana. Vuosina 1993-1995 hän toimi Viron Ison-Britannian suurlähettiläänä Lontoossa. Hänestä tuli sen jälkeen huhtikuu-joulukuu 1995 ulkoministeri Vähin II hallitukseen. Ulkoministeriaikanaan kesäkuussa 1995 hän tapasi Venäjän silloisen ulkoministerin Andrei Kozyrevin, joka oli poikkeuksellista, sillä ulkoministeritapaamisia ei ollut valtioiden välillä ollut siihen mennessä pitkään aikaan 1990-luvun alussa.[3] Hänen ulkoministeriajanjaksoonsa osui Paldiskin venäläisessä sotilastukikohdassa sijainneen atomireaktorin poistaminen syyskuussa 1995. Neuvotteluja Viron ja Venäjän välisestä rajasopimuksesta käytiin myös hänen ulkoministeriaikanaan, mutta eivät johtaneet vielä allekirjoittamisvaiheeseen.[4] Vuoden 1996 lopulla hänestä tuli Vähin III hallituksen sisäministeri. Tässä tehtävässä hän jatkoi seuraavassa Siimannin hallituksessa huhtikuun 1997 loppuun.

Yritysjohtaja- ja liikemiesura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virossa rautatieyhtiö yksityistettiin 1990-luvun lopulla ja Sinijärv toimi konsulttina yksityistämisessä. Amerikkalaisyhtiöstä tuli tarjouskilpailun jälkeen Viron rautatieyhtiön Eesti Raudtee omistaja. Sinijärv jatkoi työtään Eesti Raudtee -yhtiön varatoimitusjohtajana vuodesta 2001 yhtiön toimitusjohtajan ollessa amerikkalaisen.[5] Yksityistetty Eesti Raudtee siirtyi vuonna 2006 takaisin Viron valtion omistukseen. Tässä yhteydessä Sinijärv myös irtisanottiin.[6] Sinijärv on toiminut sen jälkeen yhdessä amerikkalaisten ja suomalaisten liikemiesten kanssa rahtiliikenneyhteyden kehittämiseksi Baltian alueelta Keski-Eurooppaan, jota varten amerikkalais-virolais-suomalainen konsortio perusti vuonna 2007 Navirail -yhtiön Viroon asian hoitamiseksi.[7]

Vuodesta 2002 Riivo Sinijärv on johtanut Viron Euroopan liikettä sen puheenjohtajana. Viron suurlähettiläs Riivo Sinijärven säätiö perustettiin hänen suojeluksessaan Viron kansallisen kulttuurirahaston alaisuuteen vuonna 2002. Tarkoituksena on tukea virolaisten opiskelijoiden tutkimuksia Isossa-Britanniassa ja virolaisten yliopistojen keskustelukerhojen kilpailuja brittiläisiin yliopistoihin.[8]

Riivo Sinijärv on luennoinut oikeustieteellisessä akatemiassa ja ollut monien vuosien ajan sen hallintoneuvoston jäsen ja puheenjohtaja. Riivo Sinijärv annettiin Akadeemia Nordin, nykyisen Tallinnan yliopiston lakiakatemian, kunniatohtorius 20. toukokuuta 2006.[1]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Riivo Sinijärv Tallinnan yliopisto. Viitattu 22.1.2021. (viroksi)
  2. ↑ Paavo Kangur: Riivo Sinijärv teab elu mõtet 27.2.2006. kroonika.ee. Arkistoitu 6.10.2011. Viitattu 22.1.2021. (viroksi)
  3. ↑ Jukka Sakari Luoma: Sinijärv ja Kozyrev tapaavat Moskovassa. Helsingin Sanomat, 23.5.1995. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 22.1.2021.
  4. ↑ Ministry of Foreign Affairs 1991-2006 15.09.2008. Estonian Ministry of Foreign Affairs. Arkistoitu 18.3.2012. Viitattu 22.1.2021. (englanniksi)
  5. ↑ Sinijärv juhib raudtee idasuhteid Eestis Rahvuskulttuuri Fond. Viitattu 22.1.2021. (viroksi)
  6. ↑ Mirjam Mäekivi: Vare ja Sinijärv lahkuvad raudteelt suure koondamishüvitisega 14.12.2006. Eestis Rahvuskulttuuri Fond. Viitattu 22.1.2021. (viroksi)
  7. ↑ Mirjam Mäekivi: Endine Eesti Raudtee suuromanik plaanib ühendada Baltimaad Euroopaga 19.11.2010. logistikauudised.ee. Viitattu 22.1.2021. (viroksi)
  8. ↑ Suursaadik Riivo Sinijärve fond 6.9.2001. Öhtuleht. Viitattu 22.1.2021. (viroksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Riivo_Sinijärv&oldid=22458436”